Pohjoisen tarinat: Joni Skiftesvik, Praavan kukka
Novellivideosarjan ensimmäisessä osassa Jonna Aaltoniemi lukee haukiputaalaisen Joni Skiftesvikin kirjoittaman Praavan kukka -novellin.
Harrastajanäyttelijäksi itseään kuvaileva Jonna Aaltoniemi on kotoisin Skiftesvikin tekstien maisemista Martinniemestä ja siellä hän asuu tälläkin hetkellä.
”Teksteissä on melankolinen, pienen kylän tunnelma. Tapahtumat osaa sijoittaa tänne lähiympäristöön ja -rantoihin. Kun liikutaan samoissa ympäristössä, tulee kotoisa olo”, Aaltoniemi pohtii tarinoiden herättämiä tuntemuksia.
Erityisiä oivalluksia sarjasta tulee heille, jotka vähänkään tuntevat Martinniemeä. ”Tulee varmasti sellainen olo, että on palattu tuttuun paikkaan. Suosittelen tätä kaikenikäisille. Nuorillekin, että saavat vanhan ajan Martinniemen kuvaa”, Aaltoniemi sanoo.
Novellivideosarjan katselu- ja kuunteluelämys on tarjolla maksutta Pohjoinen kulttuurivirta -kanavalla. Joni Skiftesvikin ja tyttärensä Saga Skiftesvikin ideasta lähteneessä sarjassa on kuusi novellivideota: Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja, Praavan kukka, Rostovi, Katve, Aavistaja ja Kirje Ruotsiin. Ääneen luetut novellit lähtivät erityisesti äidinkielenopettajien tarpeista, mutta Pohjoisen kulttuurivirran sarjana niistä syntyi kokonaisuus. Sarja julkaistaan WSOY:n luvalla.
Toinen sarjan lukija on Hannu Tarvas, joka on esittänyt useita eri variaatioita Skiftesvikin novelleista erilaisissa tilaisuuksissa monen vuosikymmenen ajan. Vanhukset, lapset, koululaiset ja ruotsinsuomalaiset ovat päässeet nauttimaan Tarvaksen tulkinnoista.
”Skiftesvikin teksteissä selkeä yhteinen nimittäjä on syvällisyys, puhuttelevuus, monikerroksisuus. Myös tämä seutu on otettu huomioon”, Tarvas pohtii haukiputaalaiskirjailijan tuotannon tenhoa. Hyvä teksti on Tarvaksen mielestä myös yllätyksellinen.
Pohjoisen tarinat: Joni Skiftesvik
- Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja (julkaisu 1.4.2021)
- Praavan kukka (julkaisu 1.4.2021)
- Rostovi (julkaisu 8.4.2021)
- Katve (julkaisu 15.4.2021)
- Aavistaja (julkaisu 22.4.2021)
- Kirje Ruotsiin (julkaisu 29.4.2021)
Joni Skiftesvikin novelleja lukevat Hannu Tarvas ja Jonna Aaltoniemi.
Ohjaus, kuva ja ääni, Jukka Takalo
Novellivideoiden tuotanto Pohjoinen kulttuurivirta