Sarvesta härkää, sanasta laulajaa: aiheena ikä

Kappaleet joita jaksossa käsitellään ovat: Dave Lindholmin Pieni ja hento ote, Ellinooran Nuoruuden oodi, Frederikin Kolmekymppinen ja PMMPn Kesäkaverit.

Ikä-jakson lyriikka-analyysi: Frederikin Kolmekymppinen

 Yleensä en tee lyriikka-analyysia jaksossa käsitellystä kappaleesta, mutta nyt ajattelin tehdä tuottajan toiveesta poikkeuksen. Ja tuntui juuri tämä kappale kiinnostavan muitakin.

Frederikin eli Juhani Sysimetsän ”Kolmekymppinen” on vuodelta 1980 samannimiseltä albumilta, joka möi myöhemmin 25 000 eli kultalevyrajan verran. Puolet levyn kappaleista on käännösiskelmiä. Kolmekymppinen on kuitenkin omaperäistä tuotantoa. Sen on säveltänyt Bumtsibumista tuttu Esa Nieminen ja sanoittanut Raul Reiman.

Reiman oli syntyjään helsinkiläinen ja koulutukseltaan sähköasentaja, mutta oli sähkötöiden ohessa myös keikkamuusikko muun muassa Prinsessa Kultakutri -yhtyeessä. Luonteeltaan Reiman oli nöyrä, ujo ja jopa arkakin, mutta hänellä oli kova työmoraali, joka herätti hänet tekstittämään jopa keskellä yötä. Reiman oli hyvin tuottoisa toimiessaan Toivo Kärjen tallissa: hän teki 1300 sanoitusta, joista 900 päätyi levylle. Hän oli myös valmis muuttamaan sanoituksiaan tuottajien toiveesta toisin kuin esimerkiksi arvonsa tunteva Juha Vainio.

Reimanin tunnetuimpia kappeleita ovat ”Kolmekymppisen” lisäksi ”Rasputin”, ”Kielletyt tunteet”, ”Tummat silmät, ruskea tukka” ja ”Aamulla rakkaani näin”. Varsinkin viimeksi mainitusta näkyy Reimanin viehtymys kuolemaa käsittelevään lyriikkaan. Hän oli siis aikansa Ville Valo. Hän ei kuitenkaan saanut elinaikanaan arvostusta, sillä tuolloin iskelmämusiikki oli siirtymässä syntikkapainotteisemmaksi ja se ei kaikille kuulijoille ja kriitikoille sopinut. Tuimat kritiikit loukkasivat herkkää Reimania. Hän oli vain 36-vuotias tehdessään itsemurhan lääkkeiden yliannostuksella.

Ville Leinonen pitää Reimania parhaana suomalaisena iskelmäsanoittajana. Leinonen on esittänyt Reimanin roolia vuonna 2006 ensi-iltansa saaneessa Iskelmäruonoilija Raul Reiman -draamassa. Reimanista on kirjoitettu myös kirja Raul Reiman – iskelmärunoilija.

Frederik oli ”Kolmekymppisen” ilmestymisen aikaan noin 35-vuotias, joten hän tiesi mistä lauloi. Koska itse olen nyt suurin piirtein saman ikäinen, ajattelin verrata sanoitusta omiin kokemuksiini.

”Kolmekymppinen” alkaa vanhan staran vakuutuksella, kuinka hän muistaa 50-luvun joka iskelmän. Minun ikäpolvelleni tämä vastaisi kasarirockin muistamista. Tuskin tituleeraisin itseäni staraksi. Niistä kertojahahmo on oppinut temput ja miesten tavoille. Tulee mieleen, että ottaakohan kertojahahmo lyriikan liian tosissaan. Mutta toisaalta kukapas minä olen sanomaan.

Toisessa säkeistössä muistellaan raskaita töitä ja unettomia öitä työttömänä. Itse en voi sanoa tehneeni kovinkaan raskaita töitä ennen kolmeakymmentä, mutta en myöskään viettänyt unettomia öitä, vaikka välillä olinkin työttömänä. Oulussa pahimmillaan 25 prosenttia alle 25-vuotiaista oli työttömänä, joten se oli niin sanotusti normaalia. Frederikin nuoruudessa tuskin sosiaaliturvakaan oli omani tasolla – tai sitten miehinen kuva vaati menemään töihin.

Kappaleella vilahtaa virke ”Harva meistä on rautaa”, joka on irrotettu Kari Kuuvan Reetulle sanoittamasta kappaleesta ”Jos jotain yrittää”. Kuuvan muita hittejä olivat ”Tango Pelargonia”, ”Daa-da daa-da”, jonka hän sanoitti aikanaan Frederikille ja jonka Kärki hyllytti, sekä uudemmista ”Pure mua”. Intertekstuaalinen viittaus osoittaa, että Reiman oli tietoinen traditiosta ja kenelle hän sanoittaa. Hän siis mukautui laulajan hahmoon ja persoonaan tehdessään sanoitusta.

Viimeisessä säkeistössä pidetään naisista kuten miehen kuuluukin ja otetaan pilsneriä. Heikot sysätään pois vahvojen tieltä. Tämä ehkä parhaiten ilmentää, kuinka kolmekymppisyys on muuttunut Reimanin ja Reetun ajoista: kaikkien miesten ei tarvitse enää juopotella tai edes tykätä naisista ollakseen miehekkäitä miehiä. Heikomman auttaminen voi myös kuulua miehen ominaisuuksiin. Ehkä tällaisessa modernimmassa ympäristössä Reimanin kaltainen herkkä sielukin olisi voinut kukoistaa eikä hänen olisi tarvinnut käpertyä itseensä.

-Jussi Moilanen