17.6.2022

Virtaavat sanat tuo valokeilaan pohjoissuomalaiset nykykirjailijat

Uusi haastatteluohjelma tarkastelee 2020-luvun kirjallisuuskenttää pohjoissuomalaisella twistillä. Ensimmäisenä tapaamme Pirjo Suvilehdon. Pääsemme kurkkaamaan myös Pritney-ponin kotiin.

Virtaavat sanat on tuore, Pohjoisen kulttuurivirran toteuttama pohjoissuomalaista nykykirjallisuutta käsittelevä haastatteluohjelma. Noin puolen tunnin mittaisissa videomuotoisissa jaksoissa vieraiksi saapuvat kirjailijat esittävät haastattelujen lomassa tuoretta kirjallisuuttaan sekä kertovat esimerkiksi heitä miellyttävistä kirjoituspaikoista ja heihin vaikuttaneista kirjailijoista.

”Ajatuksemme Huutomerkki ry:n tuottaja Kari Miettusen kanssa on tarjota paikallisille kirjailijoille puheenvuoro ja esittely itsestään kirjailijoina, mutta paneutua myös heidän kirjoittamistekniikoihinsa sekä ajatuksiinsa kirjoittamisesta” toteaa päätoimittaja Matti A. Kemi.

”Lisäksi ilahduttavaa haastatteluissa oli, että pääsin sanavalmiiden kirjailijoiden kanssa pohtimaan suomalaisen kirjallisuuskentän nykyjamaa ja tallentamaan ajankuvaa 2020-luvun pohjoissuomalaisesta kirjallisuudesta jälkipolville.” Kemi jatkaa.

Sarjan ensimmäisessä osassa Kemin haastateltavaksi saapuu kirjailija ja kirjallisuuden tohtori Pirjo Suvilehto. Tyrnävällä asuva Suvilehto on julkaissut lukuisia tieto- ja runoteoksia sekä lastenkirjallisuutta. Kirjailijan uransa ohella Suvilehto on toiminut myös muun muassa kirjallisuuden läänintaiteilijana, luovan kirjoittamisen kouluttajana, Kalevan kriitikkona sekä luennoitsijana.

Katso Virtaavien sanojen ensimmäinen jakso nyt!