Sarvesta härkää, sanasta laulajaa: aiheena interteksti
Jussin vieraana studiossa Tolkien-tohtori ja kirjallisuuden tutkija Jyrki Korpua. Tässä jaksossa käsitellään Absoluuttiisen nollapisteen, CMX:n, Juice Leskisen Maija Vilkkumaan, ja jopa Arttu Wiskarin laululyriikkaa!
Maanläheisinä täkyinä keskustelussa vilahtavat eksegetiikka, tertsiini, konstruktiivinen mytopoetiikka, unohtamatta kuitenkaan kristillisplatonismia!
Interteksti-jakson lyriikka-analyysi: Tuomari Nurmio – Rannanjärvi elää!
”Rannanjärvi elää!” on Tuomari Nurmion levyltä Luuta ja nahkaa vuodelta 1997. Samana vuonna ”Rannanjärvi elää!” pääsi ”Kova luu” -kappaleen kanssa myös omaksi singlekseen – tällä kertaa tosin bändille sovitettuna. Levyllä kun se oli Nurmion yksilösuoritus. Luun ja nahkan tyylilajiksi on määritelty ugriblues, väkivaltainen kansanmusiikki.
Siksi onkin sopivaa, että ”Rannanjärvi elää!” käsittelee yhtä suomalaisuuden elävimmistä myyteistä, puukkojunkkareita. Se intertekstualisoi tietysti ylihärmäläistä talollista, Antti Rannanjärveä, joka yhdessä alahärmäläisen Antti Isotalon eli Isoo-Antin kanssa oli aikansa tunnetuimpia junkkareita eli häjyjä. He omine ja yhdistettyine miesjoukkoineen kulkivat kylästä, juhlasta ja pirtistä toiseen haastaen tappelua humalassa ja selvinkin päin.
Puukkojunkkarius oli 1790-luvulta aina 1800-luvun loppupuolelle asti kestänyt eteläpohjalainen ilmiö, joka johti eräiden arvioiden mukaan jopa 1500 henkilön ennenaikaiseen kuolemaan ja monen monituisen rampautumiseen. Ilmiölle on historiasta etsitty ja esitetty monia syitä, mutta uskottavimmat liittyvät tervanpoltobuumin hiipumiseen ja nousukauden aikana syntyneisiin suurien ikäluokkien turhautumiseen huonoihin talousoloihin. 1800-luvun lopulla taasen Amerikkaan työn perässä muuttaminen teki ilmeisesti lopun häjyilystä.
Selvimmin Nurmion kappale taiteen puolella on interteksti päähenkilöjä ylistävälle ”Isontalon Antti ja Rannanjärvi” -rekilaululle, joka oli yksi osa neljää junkkarilaulua, joista kyseinen on ehdottomasti tunnetuin. Eteläpohjalainen valkoisuus sisällissodassa, Lapuan liike ja Tapio Rautavaara versioineen nostivat myöhemmin kappaleen uuteen tunnettuuteen. Rekilaulu perustuu tositapahtumiin, mutta Antit eivät todellisuudessa saaneet tapettua Kauhavan vallesmannia, Adolf Hägglundia, vaan joutuivat itse vankilaan murhan yrityksestä. Komea leskikin jäi täten naimatta. Rannanjärvi kylläkin tappoi tiettävästi ainakin yhden miehen ja nai Isontalon vaimon tämän ollessa vankilassa yhdessä kohtaa. Toiset näkivät Rannanjärven aikanaan Robin Hood -hahmona, toiset taasen terroristina.
Kappaleen voi kyllä nähdä myös intertekstiksi yleiselle pohjalaisuudelle. Onhan pohjalaisuus suomalaisen vapaudentavoittelun ja maalaisidyllin tyyssija. Pohjalaisuudesta on tehty muun muassa Santeri AlkionPuukkojunkkarit-romaani, Pohjalaisia -näytelmä ja ooppera, Härmästä poikia kymmenen ja Härmä -elokuvat sekä kaksikin Häjyt-nimistä elokuvaa – vain näin joitakin mainitakseni. Ja Duudsonit jaksavat kantaa pohjalaisten lippua suurta maailmaa myöten tänäkin päivänä. Tekstualisoitavaa siis riittää.
Nurmion Rannanjärvi ei jää vellomaan menneisyyden sankaritekoihin, vaan tyytyy lakonisesti toteamaan ensimmäisessä säkeistössä tapot. Ketkä kaksi tapettua ovat, jää auki. Lienevätkö Isoo-Antti ja Hagglund? Niin tai näin Sörkän vankilassa tullaan istumaan vielä monta vuotta.
Sen jälkeen tekstin sävy kuitenkin muuttuu eksistentialistiseksi. Toisessa säkeistössä Rannanjärven valokuvasta tutut kahleet – jotka painoivat noin 30 kiloa – muuttuvat vertauskuvaksi omaisuudesta, joka kahlitsee ihmisen ja estävät taivaaseen nousun. Jonkinlaista kapitalismin kritiikkiä, siis.
Kolmas ja viimeinen säkeistö on sykähdyttävin. Siinä selviää, että protagonisti on tietoinen, ettei hän ole pääsemässä taivaaseen. Hänellä ei ole ihmeempää syytä jatkaa elämää vankeudessa, mutta synnin ja hyveen tuolla puolen kuin Nietzsche aikoinaan, hänellä ei ole myöskään syytä kuolla. Laulun Rannanjärvi siis jatkaa elämistä jos ei muuten niin kettuillakseen. Vaikka elo on absurdia, Rannanjärvi on tehnyt rauhansa sen kanssa. Sosiaaliset, ekonomiset eivätkä moraaliset näkökohdat eivät saa häntä hievahtamaan kannastaan.
Näin Nurmion kappaleen kuulleen sielussa nämä tumman laulun ja karkean tulkinnan kertosäkeen sanat helähtävät hetkeksi henkiin kuin Aleksis Kivellä taannoin: Perkele, minäkin elän!
